Kaupunkikulttuuria ja elinvoimaa

Jyväskylä on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kaupunkeja. Tänne muuttaa joka vuosi uusia asukkaita opiskelemaan ja töihin. Pitovoimamme tarvitsee kuitenkin vahvistusta: liian moni suuntaa Jyväskylästä opintojen jälkeen Helsinkiin, muulle Uudellemaalle ja Tampereelle.

Kotikaupunkimme vahvuuksia on sen elävä ja monipuolinen kaupunkikulttuuri. Samaan aikaan kuitenkin keskusta näivettyy ja hiljenee. Keskusta-aluetta tulee kehittää jatkossa yhä enemmän elämysten, kulttuurin, viihtymisen ja kohtaamisten paikkana. Etenkin koronan jälkeen kaupungin tapahtumatarjontaa ja kulttuurielämää pitää elvyttää panostamalla siihen kaupungin toimesta. Samalla saadaan väkeä liikkumaan keskustassa ja tuodaan alueen yrittäjille töitä.

Tarvitaan myös yhä lisää huomion kiinnittämistä siihen, että Jyväskylään syntyisi uutta työtä ja työpaikkoja. Tulevaisuuden duunit keskittyvät tieto- ja ympäristöteknologiaan, sekä tapahtuma-aloille. Tekemällä rohkeita ratkaisuja kaupunkikehityksessä voimme tukea näiden alojen työpaikkojen sijoittumista Jyväskylään.

Kulttuurissa pitää keskittyä kulttuuriin toimintana, ei pömpöösien kulttuuripalatsien rakenteluun.

Konkreettisia tavoitteita:

Palkataan kaupungille kulttuurituottaja harrastuskoordinaattorin tapaan tukemaan tapahtumanjärjestämistä ja kulttuurin vapaan kentän ja harrastusryhmien toimintaa. (n. 50 000€)

Korotetaan kaupungin toiminta-avustuksia ja lisätään monivuotisten avustusten määrä seuraavan avustuskauden ajaksi puoleen miljoonaan euroon. (n. 200 000€)

Tarvittava 250 000€/vuosi saadaan esimerkiksi joukkoliikenteen markkinointikustannusten leikkaamisesta 2/3 (100 000€), toiminnaltaan kuolleen Elävä kaupunkikeskusta ry:n yhteistyösopimuksen päättämisestä (22 500€), Jyväsparkin tuloutusten nostamisella (30 000€), supistamalla kaupungin edustus- ja messumenoja (57 300€), supistamalla kaupungin liikelahja- ja vastaanottokuluja (Itsenäisyyspäivä, uudenvuodenjuhlat (48 700€).

Toteutetaan jo valmistellut kulttuuri-investoinnit suunnitellusti: Teatterin peruskorjaus ja akustiikaltaan paremman konserttisalin remontti Lutakkoon keväällä 2021, kansalaisopiston, museoiden ja pääkirjaston uudet tilaratkaisut päätetään valtuustokauden 2021-2025 aikana ja toteutetaan 2020-luvulla.

Kehitetään joukkoliikennepalveluita ja pyöräilyn olosuhteita: tavoitteena kaksinkertaistaa joukkoliikenteen käyttömäärä ja saada rakennettua pyöräbaanat Kuokkalasta Palokkaan ja Kortepohjasta Ylistönrinteelle. Hankkeet toteutetaan nykyisten rakennusmäärärahojen puitteissa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *