Toimiva liikenne

Kaupunki vaatii toimiakseen liikennettä. Ihmisten on päästävä töihin, harrastuksiin ja asioimaan. Joku kulkee polkupyörällä, toinen omalla autolla, kolmas kävellen. Hyvä liikennesuunnittelu tekee tästä mukavaa kaikille. Toimiva ja turvallinen liikennekulttuuri tekee kaupungista viihtyisän ja vetovoimaisen.

Jyväskylä on Suomen johtava pyöräilykaupunki. Suuri opiskelijoiden määrä tekee kaupungista talvipyöräilyn Mekan. Pyöräteitä on tämän mukaisesti, mutta reittien turvallisuudessa ja talvikunnossapidossa on toivomisen varaa. Pyörät liikkuvat liian monessa paikassa jalankulkijoiden ja autoliikenteen seassa. Kaikkien kannalta on parempi, jos pyöräily on omilla väylillään.

Maakuntakeskuksena Jyväskylään tullaan kauempaakin ja on tärkeää, että kaupungin keskustaan pääsee sujuvasti omalla autolla. Kohtuuhintaista paikoitusta on oltava saatavilla kauempaa tuleville. Oikein suunnittelemalla Suomen ensimmäistä kävelykeskustaa voidaan edelleen kehittää ja laajentaa hyvänä alueena viihtyä, virkistäytyä ja käydä ostoksilla.

Jyväskylään voidaan rakentaa suunnitelman mukaan uusia, huippunopeita pyöräbaanoja Kortepohjasta Kuokkalaan ja Mattilanniemestä Seppälänkankaalle edullisin kustannuksin. Näin parannetaan liikenneturvallisuutta ja joutuisaa matkantekoa.

Pähkinänkuoressa:

– Keskusta viihtyisäksi kävelykatuja lisäämällä, yläkaupungillekin paikoitustilaa.

– Pyöräbaanat rakentamalla sujuvammat yhteydet: pyöräliikenne pois ajoradoilta ja jalkakäytäviltä.

– Joukkoliikenteen lippujen hintoja alentamalla lisää matkustajia, eläkeläisille ja opiskelijoille kaksi päivittäistä matkaa maksutta.