Politiikan tulisi keskittyä olennaiseen

Politiikkaa vaivaa nykyisin taipumus puhua puista kun pitäisi puhua metsästä. Esimerkiksi julkisessa palveluntuotannossa ollaan huolissaan siitä, käytetäänkö jonkin julkisen palvelun tuottamiseen tarpeeksi tai liikaa miljoonia. Tai siitä, onko palveluntuotantoa kilpailutettu liikaa tai liian vähän. Hyvin harvoin tunnutaan puhuvan siitä, mitä joltakin julkiselta toiminnolta oikeastaan odotetaan, tai pureudutaan syvällisemmin sen järjestämiseen.

Hyviä esimerkkejä löytyy erityisesti kuntatasolta. Lapsiperheitä kiinnostavat erityisesti koulut, sekä tietysti terveys- ja liikuntapalvelut. Vaikka toki kaikki haluaisivat saada mahdollisimman hyvää ilmaiseksi, niin käytännössä kaikki aina maksaa jotain. Silloin alkaakin ratkaista, onko palvelu käytettävä. Siksi erityisesti lakisääteisiä palveluita tarjottaessa onkin mietittävä käyttäjätyytyväisyyttä: jos julkisen sijaan mennään yksityiselle puolelle tai jos koulushoppailu alkaa, se kertoo siitä että ne jotka voivat valita, valitsevat jotakin muuta.

Verojen vastineella on enemmän merkitystä kuin veroprosentilla

Jos tässä tilanteessa esimerkiksi kunnallisveroa kerätään 19 %, menee tuo raha kokonaan hukkaan, mikäli se tuottaa palvelun mitä ei haluta käyttää. Jos kunnallisveroprosenttia nostetaan ja saadaan käyttökelpoiset palvelut, voivat kuntalaiset itse asiassa säästää korvaavaan palveluntuotantoon käyttämiään euroja.

Rahalla on kuitenkin vain oma osuutensa siinä, onko jokin palvelu hyvä tai huono. Paljon merkitsee sekin, miten rahaa ja sillä ostettuja asioita osataan käyttää. Hyvin käytetty euro voi säästää kaksi muualta. Toisaalta väärässä paikassa säästetty kymppi voi tuoda tonnin laskun muutaman vuoden päästä. Se, mikä tämän ratkaisee on se, miten hyvin ihmiset saavat työnsä hoitaa.

Työn järjestäytyminen on fundamentaalisti muuttunut

Tämän päivän työympäristö on enemmän verkosto kuin organisaatio, mikä tosin ei näy siinä, miten julkishallintoa määritellään, arvioidaan ja kehitetään. Siksi sen toimintatavatkaan eivät voi päivittyä 2020-luvulle. Kilpailuttamalla haetut edut, kuten kyky joustavaan reagointiin paikallisella tasolla ja päätöksenteon delegointi sinne, missä työ tapahtuu olisi monesti saavutettavissa julkisenkin organisaation sisällä.

Eivätkä yrityksetkään välttämättä ole yhtään joustavampia, jos paikalliset ja pk-yritykset lasketaan ulos. Monikansallinen tai valtakunnallinen palveluntuottaja voi olla jopa byrokraattisempi ja jäykempi kuin kunnallinen organisaatio. Kilpailutuksia järjestettäessä pitäisikin miettiä yksittäisen palvelun listahinnan sijaan sitä, millaisia parannuksia halutaan ja millaisiin kokonaisuuksiin niitä ollaan hakemassa. Halvimmista materiaaleista tehty talo ei välttämättä tule kokonaisuutena edullisemmaksi, eikä 10 cnt halvempi puuro ole mistään kotoisin, jos siitä on jätetty suola pois.

Todellisuudesta vieraantuneet numeropelit pitäisikin lopettaa ja alkaa puhua olennaisesta. Julkisista palveluista, mitä ne sisältävät ja mitä me niiltä haluamme.

Julkaistu Puheenvuorossa 20.10. 2015