Syksyn 2025 aikana alkoi suuri keskustelu etätyöstä, jota vauhdittivat erityisesti Kelan kohun keskelle ajautuneen pääjohtaja Lasse Lehtosen ulostulot. Itse keskustelu on alkanut kuitenkin jo aiemmin, koska osa työnantajista haluaisi palata tiiviimpään lähityöntekoon. Merkittävä intressiryhmä asiassa ovat myös toimitilojen vuokraajat, joista erityisesti Sponda on profiloitunut aggressiivisena mielipidevaikuttajana. Elinkeinoelämän Keskusliitto on yhdessä matkailu- ja ravintola-alan edunvalvojien kanssa nostanut esiin myös keskustojen riutuvat lounasravintolat ja etätyön myötä vähentyneen shoppailun.

Työntekijöiden haluttomuutta palata toimistoille selittää päivittäisissä matka-ajoissa saavutettu säästö ja joustavampi arjen järjestely, mutta myös työnantajien tekemät säästöt toimitiloissa. Kun konttorilla ei ole omaa työpistettä tai edes riittävästi työpisteitä kaikille työntekijöille, moni ei usko saavuttavansa siellä työrauhaa tai jaetuissa työtiloissa löytävänsä työpistettä kollegoiden joukosta, joiden kohtaamisella lähityön lisäämistä perustellaan.  Lisäksi aikaa kuluu työnteon sijaan työpisteen etsintään, pystytykseen ja siivoamiseen joka päivä. Kelan tapauksessa on lisäksi lakkautettu kokonaisia toimipisteitä, jonka jälkeen työmatka saattaa olla satoja kilometrejä. Samalla on tietysti tunnistettava, että mahdollisuus etätyöhön koskee pääasiassa vain asiantuntijatehtävissä työskenteleviä ja samaan aikaan useimmissa palvelu- ja tuotantotehtävissä työntekijät vaeltavat työpaikoilleen joka päivä, aivan kuten ennenkin.

Etätyökeskustelussa tulee keskittyä olennaiseen

Itse toivoisin, että etätyökeskustelussa keskityttäisiin työnteon järjestämisen kannalta olennaisiin asioihin. Erityisesti arvovaltataistelu turhauttaa minua ja ilmeisesti myös monia työntekijöitä. Työnantajalla on tietenkin oikeus määrätä työn suorituspaikka, mutta mielivaltaisiksi koetut määräykset ja epäjohdonmukaisuus ärsyttävät monia. Lähityöpäiville on syytä suunnitella konkreettista sisältöä, joka hyötyy ihmisten läsnäolosta, jotta ihmisistä ei tunnu siltä, että heitä juoksutetaan tyhjän päiten. Käsky tulla kahdesti viikossa toimistolle siksi, että toimistolla on oltava, kuulostaa neuvostoliittolaiselta “kiintiö on täytettävä” -ajattelulta enemmän kuin modernilta tiedolla johtamiselta. Kun samaan aikaan on haluttu, että ihmiset johtaisivat omaa työtään, priorisoisivat tehtäviä ja etsisivät itselleen toimivimmat tavat työskennellä, kiintiöity lähityö lisää turhautumista. Moni priorisoi työjonon tehokkaan purkamisen etätyön rauhassa korkeammalle, kuin rauhattoman lähityön ja sen epämääräisesti työsuoritusta parantavat kohtaamiset.

On toki ilmeistä, että lähityöpäivien rakentaminen mielekkäiksi kokonaisuuksiksi ja ohjelmoitujen lähityöpäivien sovittaminen työyhteisön jäsenten työkalentereihin vaatii johtamiselta enemmän kuin vaatimus tulla pari kertaa viikossa toimistolle. Vain siten kuitenkin saadaan lähityöstä irti ne edut, jotka sillä on. Oman kokemukseni pohjalta on myös selvää, että oikea kohtaaminen on työyhteisön ja tiettyjen työtehtävien kannalta hyödyllistä. Erityisesti luovat prosessit, toiminnan suunnittelu ja epämuodollinen vuorovaikutus hyötyvät fyysisestä läsnäolosta. Lisäksi herkkien ja empatiaa vaativien asioiden käsittely onnistuu yleensä paremmin kasvokkain.

Työpaikasta ja -tehtävästä riippuu, onko mielekäs jako tulla joka viikko neljänä päivänä viikosta toimistolle, vai onko optimaalisinta olla muuten etänä, mutta kokoontua kerran kuussa kolmeksi päiväksi toimistolle koko porukan kesken, tai jokin ihan muu jako. Työn luonteen muuttuminen ja työtehtävien monimuotoistuminen tarkoittaa, että vaatimukset työn johtamiselle ja suunnittelulle ovat muuttuneet aivan erilaisiksi kuin teollisuustyössä. Hyvä johtaminen ja mielekkäiksi koetut työnteon käytännöt myös ylläpitävät motivaatiota ja sitoutumista, jotka ovat etenkin vaativissa asiantuntijatehtävissä tärkein tuottavuuden tekijä.

Lähityön teettämistä ei pidä perustella työhön liittymättömillä syillä

Lähityöhön ei pidä siirtyä työhön liittymättömistä syistä. Työntekijän ei tarvitse tulla konttorille, jotta toimistokiinteistöjen omistajat saisivat vuokratuloja, lounasravintolat ja kahvilat asiakkaita tai keskustan liikkeet myyntiä. Pidän erittäin kyseenalaisina myös tälle esitettyjä kansantaloudellisia vaikutuksia, koska ihmisillä ei ole yhtään enempää rahaa käytössä riippumatta siitä, ovatko he etä- vai lähityössä. Oletettavasti he myös kuluttavat suunnilleen saman verran rahaa. Pitää erikseen osoittaa, että tämä kotona tehtävä kulutus on kansantaloudellisesti vähemmän hyödyllistä kuin kaupungilla tapahtuva.

Lähityöhön ei pidä siirtyä moralisminkaan takia. Sen sijaan kivat yhteiset kahvihetket ja päivän rytmittyminen voivat liittyä hyväksyttävään perusteluun: hyvinvointiin. Lähityöpäivän aikana ihminen todennäköisesti liikkuu enemmän, kohtaa enemmän ihmisiä, käy keskusteluita ja tulee käyneeksi ulkona. Työpäivä myös selkeämmin alkaa ja päättyy selkeisiin aikoihin. Itselleni näillä arvoilla on iso merkitys. Sen lisäksi, että työni on pitkälti ihmisten kohtaamista, näiden tekijöiden takia teen tyypillisesti 3-4 päivää viikosta lähityötä. Ymmärrän kuitenkin, että se mikä sopii minulle ja työtehtävääni, ei ole universaali tosiasia.

Haistankin etä- ja lähityökeskustelussa myös tarvetta palata autoritaariseen, hierarkiseen ja kurinalaiseen yhtenäiskulttuuriin. En usko, että se ajatusmaailma on työn tuottavuuden tai taloudellista hyvinvointia tuovien uusien ideoiden kannalta eduksi.