
Olen 35-vuotias paluumuuttaja Jyväskylästä, asustelen Ruskeasuolla vaimoni kanssa. Aiemmin olen Helsingissä asunut Käpylässä, Pajamäessä, Alppilassa ja Kampissa.
Ehdin Jyväskylässä vietetyn vuosikymmenen aikana perehtyä kaupungin asioihin ja oli hauska havaita, miten samanlaisia kaupunkeja Helsinki ja Jyväskylä olivat kokoerostaan huolimatta. Molemmat ovat kansainvälisiä ja vapaamielisiä kaupunkeja, joissa on aktiivinen kulttuuriskene ja paljon opiskelijoita ja korkeakoulutettuja.
Molemmissa kaupungeissa tehtiin paljon kävelykeskustan kehittämiseksi ja pyöräilyn edistämiseksi, mutta liian vähän muista kaupunginosien ja joukkoliikenteen eteen. Siksi koin tärkeäksi jatkaa kuntapolitiikassa mukana oloa muutettuani takaisin kotikaupunkiini 2021.
Mikä on kunnollinen kaupunki?
Helsinki on Suomen suurin kaupunki ja ainoa, jota voi sanoa suurkaupungiksi. Se ei kuitenkaan ole valmis. Täällä on paljon hyviä asioita, joita pitäisi edelleen parantaa ja paljon epäkohtia, jotka pitää korjata.
Helsinki sanoo monessa kohtaa strategioitaan haluavansa olla ”paras”, ”edistyksellisin”, ”toimivin” jne. Samaan aikaan ihmiset näkevät arjessaan, että hommat eivät mene niin kuin pitäisi. Joukkoliikenteessä matkaan, jonka autoilija taittaisi vartissa menee vaihtoineen tunti. Vuokrataso jatkaa kiipeämistään, vaikka omistusasuntojen hinnat laskevat. Kaupungin palkanmaksusotku venyy vuosia. Varhaiskasvatukseen ja kouluihin on vaikea saada rekrytoitua pysyvää henkilökuntaa.
Helsinkiä johdetaan liikaa suurten johtajien suurilla sanoilla. Kunnollisessa kaupungissa tehdään enemmän ja puhutaan vähemmän. Kaupunkilaisten tarpeet ja kaupungin palveluita käytännössä tuottavien työntekijöiden ymmärrys hommien fiksusta hoitamisesta pitää saada päätöksenteon keskiöön.
Kunnollinen kaupunki on myös selkeä vastavoima oikeistokonservatiivisen hallituksen arvoille ja politiikalle panostamalla koulutukseen, kulttuuriin ilmastotoimiin ja kansainvälistymiseen.
Mitä Helsingissä pitäisi parantaa?
Kaupunkikehitys on tapahtunut liikaa ydinkeskustaa ajatellen. Meidän on ajateltava enemmän muita kaupunginosia ja niiden kehittämistä. Joukkoliikenteen pitäisi palvella paremmin myös poikittaisliikenteessä. Asuinalueiden omaleimaiseen kulttuuriin, palveluihin, virkistysalueisiin ja ajanviettopaikkoihin pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.
Suunnitteilla olevia joukkoliikenteen raidehankkeita pitää nopeuttaa. Etenkin uudet asuinalueet kuten Postipuisto joutuvat nyt odottamaan toimivia joukkoliikenneyhteyksiä kohtuuttoman kauan. Pitäisi myös harkita, voitaisiinko Mannerheimintien remontin kaltaisia isoja ja paljon häiriötä aiheuttavia korjaushankkeita toteuttaa nopeammin, esimerkiksi vuorotyönä. Kustannukset toki kasvaisivat, mutta remonttien venymisestä aiheutuvalla haitallakin on hintansa. Suoraan ja epäsuorasti.
Julkisten palveluiden toimivuus koskettaa meitä kaikkia. Helsingissä palvelulupaus on vaarassa erityisesti siksi, että kykymme pitää kiinni ammattitaitoisista työntekijöistä on heikentynyt. Tähän vaikuttaa erityisesti koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa jo tapahtunut voimakas eriytyminen. Sieltä, missä kipeimmin tarvittaisiin osaamista ja kokemusta, työntekijöitä on vaikeinta löytää.
Haastavimpiin työympäristöihin hakeutumiseen on kannustettava sekä palkkauksen että johtamisen kautta. Niiden ammattilaisten, jotka onnistuvat näissä olosuhteissa, on saatava aito tunnustus panoksestaan.