Tiesitkö, että jo 23% helsinkiläisistä puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia? Minulle tämä tuli yllätyksenä, vaikka toki tiesin että Helsinki on väestöltään yksi Suomen monimuotoisimmista kaupungeista.

Yksi syy yllätykseeni lienee ehkä se, että isoimmat vieraskieliset ryhmät ovat taustaltaan virolaiset tai entisen Neuvostoliiton maista muuttaneet. Toinen on se, että Helsingin päätöksenteossa ja politiikassa kansainvälinen yhteisö pitkälti edelleen sivuutetaan. Jos melkein neljäsosalla helsinkiläisistä on kansainvälinen tausta, sen pitäisi näkyä enemmän siinä, miten kaupunkia johdetaan.

Kun ulkomaalaiset, maahanmuuttajat ja pakolaiset ylipäänsä nousevat esille poliittisessa keskusteluun, heistä puhutaan joko työvoimana, huolenpidon kohteina, taakkana tai oikeistopopulistien argumentaatiossa uhkana. Harvoin, jos koskaan kansainvälisen taustan omaavista ihmisistä puhutaan kaupunkilaisina ja yhteiskunnan aktiivisina jäseninä, joilla on omat näkemyksensä kaupungin kehittämisestä ja miten heidänkin verorahojaan käytetään.

Kuntavaaleissa äänioikeus on jokaisella EU-kansalaisilla ja kaikilla Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta asuneilla, joilla on kotikunta Suomessa. Iso osa näistä ihmisistä ei ole edes tietoisia oikeudestaan ja moni jättää sen käyttämättä.

Kokonaisuutena kansainvälinen yhteisö on antanut Helsingille paljon enemmän työtunteina, yrittäjähenkenä ja osaamisena kuin se on koskaan kaupungilta saanut. Siksi olisi tärkeää saada myös heidän äänensä keskusteluun kaupungin tulevaisuudesa.

Ongelmiakin toki on, ja niitä populistiagitaattorit mielellään haluavat käyttää hyväkseen. Ongelmat kuitenkin vahingoittavat ennen kaikkea juuri maahanmuuttajataustaisia yhteisöitä itseään. Kuka muka haluaa lapsensa liittyvän katujengiin tai sekaantuvan huumekauppaan? Kuka haluaa elää vuosia tukiloukussa tai alueella jossa rikollisuus ja ilkivalta ovat yleistä?

Tietyissä vieraskielisissä ryhmissä esiintyvä korkea työttömyys on tragedia erityisesti näille ihmisille itselleen, ei kantasuomalaisille. Samoin katurikollisuudesta kärsivät eniten pienituloiset ja rikollisten lähiyhteisöihin kuuluvat. Nämä ongelmat ratkaistaan koulutuksen, asuinalueiden kohentamisen, nuorille suunnattujen työmahdollisuuksien ja nuorisotyön avulla. Toimien suunnittelussa oikein kansainvälisen yhteisön jäsenet ovat meille paras kumppani.

Ennen ensimmäisenkään maahanmuuttajan saapumista Suomeen puhuttiin usein ihan samoissa kaupunginosissa asuvista ihmisistä ja heidän huonosta elämästään. Silloin tuota ”huonoa elämää” viettivät duunarit. Silloinkin SDP tunnusti ongelmat, mutta ymmärsi etteivät ne johtuneet ihmisten huonoudesta, vaan mahdollisuuksien puutteesta ja heikoista olosuhteista. Panostamalla koulutukseen, asuntopolitiikkaan ja työmahdollisuuksiin onnistuimme vähentämään sosiaalisia ongelmia merkittävästi. Aikojen muuttuessa keinotkaan eivät voi olla aivan samoja, mutta temppu voidaan varmasti tehdä uudestaan.