Petteri Orpon hallitus lupasi kertoa ennen kunta- ja aluevaaleja, miten sen sosiaalipalveluihin päättämät leikkaukset kohdennetaaan.

Valinta osui vanhus- ja vammaispalveluihin sekä lastensuojeluun, mutta silti Orpo ja Purra pimittivät vielä yli puolet todellisesta leikkauslistastaan. Pysyviä säästöjä oli luvattu tehdä yhteensä 170 miljoonan euron arvosta, mutta niitä listassa oli vain 66 miljoonan arvosta. 78 miljoonaa on haettu erilaisista kertaluontoisista, vain tälle vuodelle kohdistuvista eristä.

Myönnän heti alkuun, etten ole mikään sote-poliitikko. En ole kuitenkaan voinut välttyä kuulemasta ammattilaisten ja omaisten kertomia karmeita tarinoita vanhusten niinsanotun kotihoidon ja hoivakotien arjesta. Puolen vuoden pesti HUS:n tarkastuslautakunnassa on antanut oman näkökulmansa myös ikäihmisten erikoissairaanhoidon palvelutarpeisiin. Samaan aikaan tiedän, että hyvinvoiva ja arvokas vanhuus on mahdollista myös muistisairauden tai muiden terveysvaivojen kanssa.

Omassa suvussani olemme olleet hyväosaisia ja olen nähnyt, miten paljon jaksamiseen ja vireystilaan vaikuttaa se, että on voinut ajoissa siirtää raskaita hommia muille ja hankkia tukea oman toimintakyvyn ylläpitoon. On voinut päättää, kuinka kauan asuu kotona ja mitä palveluita sinne hankkii, koska muuttaa palveluasumisen piiriin ja millaiseen paikkaan haluaa.

Olisi todella tärkeää kyetä tarjoamaan entistä useammalle ikäihmiselle varhaisvaiheen palveluita omassa kodissa pärjäämiseen tai yhteisölliseen asumiseen tulotasosta ja varallisuudesta riippumatta. Nyt palveluita saadaan usein liian myöhään, hoitohenkilökunnalla on kohtuuton kiire ja erityisesti muistisairaita yritetään ”hoitaa” kotiin aivan liian pitkään. Etenkin silloin kun ikäihmiset on pienituloisia tai varattomia. Eriarvoisuus ottaa lisäkierroksen vielä elämän ehtoossa.

Erityisen iso haaste ovat yksinasuvat ikäihmiset, joiden osalta voi olla, ettei oikein kenelläkään ole tietoa todellisesta kunnosta ja palvelutarpeista. Yhä useammalla seniorikansalaisella ei ole lapsiakaan, tai ainoa lapsi asuu kaukana vanhemmastaan. Siksi olisi tärkeää huolehtia ikäihmisten yhteisöllisyydestä ja harrastuksista, että voitaisiin välttää yksin koteihinsa jäävien vanhusten erakoituminen.

Tämäkään ei poista sitä tarvetta, että jokaiselle ikäihmiselle pitää tarvittaessa löytyä hoivakotipaikka, jossa henkilökunnalla on mahdollisuus pitää hänestä aidosti ja yksilöllisesti huolta. Viedä kävelylle, suihkuun ja oleskelutilaan. Kertoa viidennentoista kerran samana päivänä, koska syödään ja mitä on tarjolla. Pitää hetki kädestä, kun tulee suru ja rauhoittaa, kun vanhus ei tiedä missä on ja pelottaa.

Nyt tämä ei toteudu, lähellekään. En siis ymmärrä, mistä näissä olosuhteissa enää löydetään leikattavaa ja miten kotihoitoa voidaan nopeasti “tehostaa”. Onneksi Helsinki on kaupunkina yhä vastuussa omista sotepalveluistaan, kaupungin talous on ylijäämäinen ja meillä on manner-Suomen toiseksi alhaisin kuntaveroprosentti. Meillä on mahdollisuus priorisoida ja huolehtia ikäihmisistämme kunnolla. Sääliksi vain käy niiden kuntien ja hyvinvointialueiden asukkaita, joissa tämä ei ole mahdollista.